
Taiteilijat O esittäytymisnäyttely avoinna Vantaan taidemuseossa ja museon lähiympäristössä, Myyrmäessä 19.9.2008 - 3.1.2009
Ajankohtaista näyttelyyn liittyen
Museolla on runsaasti oheisohjelmistoa, yleisöluentoja ja -tapahtumia sekä työpajoja mm. koululaisille alakoululaisesta lukioikään asti. Tapahtumat alkavat heti avajaisten jälkeen. Lisäksi näyttelyyn kuuluva Virpi Vesanen-Laukkasen Pitsibussi on liikenteessä Vantaan sisäisen liikenteen linjalla 55 18.-26.9.2008. Klikkaa auki kuvat pitsibussista!
> Näyttelytiedote pdf-muodossa
> Näyttelyn oheistapahtumat pdf-muodossa
> Pitsibussitiedote pdf-muodossa
Näyttelyn kokonaisidea:
Näyttelyn teema ja kokonaisidea tutkii (taide)käsityön ja taideteollisen
taiteen suhdetta nykytaiteeseen, tilaan ja ympäristöön. Esillepanossa
korostuu taiteen ja erilaisten ympäristöjen vuorovaikutus. Museotilaan
tulevien töiden lisäksi mukana on lähellä olevaan arkiympäristöön sijoitettavia,
mahdollisesti myös virtuaalisia teoksia. Yhtäältä työt toimivat "itsenään",
itsenäisinä taideteoksina, toisaalta laajemmassa, nykytaiteen konseptissa.
Otto-näyttelyssä otetaan haltuun erilaisia ajankohtaisimpaan nykytaiteeseen
liittyviä näkökulmia. Näyttely kyseenalaistaa rajoja nykytaiteen ja (taide)käsityön
ja sen perinteiden välillä. Käden traditiot ovat tarkoituksellisesti esillä -
ellei sitten teoksen sisältö ole juuri taidekäsityön ilmaisumahdollisuuksien
uudelleen arvioimisessa tai jopa perinteen hylkäämisessä.
Taiteilijat O ry:n esittäytymisnäyttelyä varten pyydettiin ehdotuksia kaikilta O:n taiteilijoilta. Deadline umpeutui vuoden 2006 lopussa ja määrä-aikaan mennessä saapui 65 teosehdotusta. Niiden runsas määrä osoitti, että tällaiselle näyttelylle on tarve jäsenistön piirissä.
Kuvataiteilija Petri Kaverma on toiminut näyttelyn kuraattorina ja on vastannut teosvalinnoista.
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:
Aino Favén
Miia Kallio
Sunna Kangas
Kirsi Kivivirta
Tytti Korin
Laura Kärki
Riikka Latva-Somppi
Leena Mäki-Patola
Nithikul Nimkulrat
Pekka Paikkari
Silja Puranen
Caroline Slotte
Johanna Suonpää
Outi Turpeinen
Jaakko Vasko
Virpi Vesanen-Laukkanen


