KUUKAUDEN TAITEILIJA, TOUKOKUU 2007 / ARTIST OF THE MONTH, MAY 2007:
Outi Turpeinen
Museoitu synnytyssairaala, 2006
"Museoitu synnytyssairaala"- installaatio on tehty kutsusta Oulun taidemuseolle 2006 osana heidän isompaa näyttelyään "Museo!Museo!". Tahtoisin esitellä teoksen myös pääkaupunkiseudulla. Kokonaisuus on suunniteltu esitettäväksi taidemuseokontekstissa, mutta minulla on ollut myös installaatioita sairaalakontekstissa vuonna 1996, ja tätäkin voisi harkita, esim. yhteistyötä HYKS:in kanssa. Installaatiota varten rakennettiin lavastemaiset korkeat seinät luomaan ihan oman tunnelman teokselle.
Tarina:
"Museoitu synnytyssairaala" teos on tehty Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmien inspiroimana. Vierailinkin museon kokoelmia varten vanhassa puutalossa, jossa säilytettiin lääninsairaalan esineistöä. Suuri osa esineistöä oli sattumalta synnytyssairaalan välineistöä, joten oli luontevaa perustaa pieni oma kokoelma esineille. Kuvasin esineet ja jatkoin aiheen työstämistä työhuoneellani. Työstin valitsemistani museoesine kuvista seritekniikalla lasilaattoja. Esineiden yhteydessä ei ollut paljoa selittävää tekstiä, lasilaatat esittivät sairaalamuseon tarinaa. Muokkaamani kuvat saivat minut pohtimaan vanhemmilta naisilta kuulemiani synnytystarinoita nykyajan synnytyksiin. Olin itse raskaana teosta tehdessäni ja hyvin tyytyväinen suomalaisten kätilöiden ja synnytyssairaaloiden turvallisuuteen nykypäivänä kaikkien tarinoiden vastapainona. Teos sai siten hyvin henkilökohtaisen leiman.
Tunnelma:
Halusin myös kytkeä ajatukseni museoidusta synnytyssairaalasta esteettiseen kokemukseen, jonkinlaiseen eteeriseen ajatukseen sairaalasta, jossa olisi ajaton ja rauhallinen tunnelma. Peirceläisen (Charles Sanders Peirce) ajattelun mukaan esteettinen kokemus ei ole representaatiota, koska se on välitöntä, selittämätöntä ja epä-älyllistä tiedostamatonta kokemusta. Osana tavoittelemaani tunnelmaa otin installaatioon mukaan musiikin, joka soi hiljaisena. Tilassa oli aukko, jonka takaa aukeni näkymä Oulun taidemuseon takana olevaan puistoon. Näkymä oli romanttinen ja herkkä. Sopivan oloinen tunnelma virittääkseen sairaalassa olijan parantumisen ja uuden ihmeen olotilaan. Tein ikään kuin utopistisen tunnelman sairaalalle, muistuman 1800-luvun parantoloista.
Tietyllä tapaa tilassa vallitsi toisaalta ristiriita tarinoiden välillä. Seinien sairaalan vihreä värisävy yhdessä valitsemani Bachin musiikin ja väljän ripustuksen kanssa loivat rauhallisen tilan, jonka läpi pystyi kävelemään. Toisaalta kuvien aiheet muistuttivat sairauksista ja aika brutaaleistakin hoitomuodoista.
Tila:
Uusimmissa installaatioissani olen jatkanut tilallisia manipulaatioitani. Olen museoinstallaatioissani hakenut visuaalista tapaa kommunikoida museoiden toimintamalleja osana teoksiani. Yksi olennainen osa on museoinstallaatioideni karkeiden konstruktioiden näkyminen osana teosta. Tällä haluan korostaa museon roolia narratiivien ja totuuden rakentajana. Nämä rakennetut merkitykset näkyvät museonäyttelyyn tehdyissä visuaalisissa valinnoissa. Viimeistelemättömät seinämät yrittävät paeta auktoriteetin tunnetta, joskus jopa niin paljon ettei yleisö uskalla edes mennä tilaan sisälle peläten siellä olevan jotain keskeneräistä! Tälläisiäkin yleisökommentteja sain ja ne kertovat paljon odotuksista suhteessa museoon. Onko oletuksena se, että museo esittää aina jotain valmista, pysyvää ja totuutta? Keskeneräisyys on kuitenkin keskeinen toimintamalli museoille, prosessissa oleminen.
Museotilat on jaettavissa kahteen tilaan: julkiseen tilaan ja ei-julkiseen tilaan. Ei-julkisessa tilassa tehdään päätökset koskien julkisen tilan käyttöä. Tämä kommunikaatio ei kuitenkaan aina välity museokokijalle. Missä on linkki näiden kahden tilan välillä?
Museoiden julkisiin tiloihin liittyy läpinäkyvyyden illuusio, jolla on historialliset taustansa museoissa, jotka pyrkivät totuutta kohti. Tämä illuusio kulkee käsi kädessä Henri Lefebvren kirjoittaman teorian kanssa, jossa tila koetaan viattomaksi, vapaaksi salaisista paikoista. Omissa installaatioissani fasadin jättäminen karkeaksi viittaa ajatukseen museosta, joka on kuin keskeneräinen rakennustyömaa, jossa erilaisia muuttuvia ja eläviä merkityksiä tuotetaan. Viimeistelemättömät pinnat vihjaavat myös museon rooliin maailmankuvan esittäjänä, joka muotoutuu prosessimaisesti joka hetki uudestaan ja uudestaan.
