KUUKAUDEN TAITEILIJA, TOUKOKUU 2007 / ARTIST OF THE MONTH, MAY 2007:
Outi Turpeinen

> Tutustu teoksiin / view pictures of works

Olen 36-vuotias taiteilija. Työstän pääosin installaatioita ja erityisesti museoteema on ollut keskeinen töissäni viimeiset 10 vuotta. Tein aiheesta väitöskirjan vuonna 2005 "Merkityksellinen museoesine. Kriittinen visuaalisuus kulttuurihistoriallisessa museossa", johon kuului taiteellisena osiona 3 museoinstallaatiota (Taideteollinen korkeakoulu).

Museot ovat viehättäneet tai ärsyttäneetkin minua jo kauan, systemaattisesti vuodesta 1990 lähtien. Museoiden omaan maailmaan minut tutustuttivat lukioaikaiset naapurini, tähtitieteilijät Esko Valtaoja ja Leena Tähtinen. He kuljettivat minua Lontoossa erään syksyisen päivän ajan, juuri vuonna 1990, ja veivät minut muun muassa Whitechappel Galleryyn ja Designmuseoon. Päivä museoissa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja seuraavien kahden vuoden aikana, jotka asuin Englannissa, vietin suurimman osan vapaa-ajastani kierrellen museoita. Museot tarjosivat minulle paikan hiljentyä ja rauhoittua. Pohdin omaa paikkaani maailmassa kuljeskelemalla museoissa ja piirtelemällä niissä.

Museoinnostukseni ei suinkaan ole vähentynyt vuosien saatossa, se on vain muuttanut muotoaan. Kuriositeettimaisen ihmettelyn rinnalle on tullut kriittisempi analyysi vallitsevia museokäytäntöjä kohtaan. Museoissa kohtaan jatkuvan ristiriidan toisaalta pölyisen ja toisaalta nykyaikaisen museomielikuvan välillä. Perinteinen museaalinen kategorisointi innostaa ja houkuttelee, mutta kaipaan uudenlaisia tapoja tulkita maailmankuvaamme. Siispä, taiteilija katsoo ja kokee museon ihastellen, ihmetellen, tutkien ja jopa kriittisesti. Claes Oldenburgin sanoin:

"I am for an art that is political-erotical-mystical, that does something other than sit on its ass in a museum"

eli

"Puolustan poliittis-eroottis-mystistä taidetta, joka tekee muutakin kuin vain istuu perseellään museossa".

Omassa työskentelyssäni museovierailuni ovat nimenomaan liittyneet kokemiseen. Kokemuksia voi kuvailla esteettiseksi. Peirceläiseen semiotiikkaan pohjautuvan ajattelun mukaan esteettinen kokemus ei ole representaatiota, koska se on välitöntä, selittämätöntä ja epä-älyllistä tiedostamatonta kokemusta. Jälkeenpäin voi toki pyrkiä selvittämään tätä tunnetta ympäröiviä tekijöitä, mutta sitten kokemus ei ole enää esteettinen vaan siirtynyt semioottiselle ulottuvuudelle. Näitä kokemuksia hyödyntäen olen tehnyt omia versioitani museoista, joilla olen yrittänyt ymmärtää niinkin monimutkaista ja moniulotteista instituutiota kuin mitä museo on. Vuosien ajan museo on toiminut minulle aarrearkkuna, joka inspiroi minua jatkuvasti. Museoiden moninainen luonne, niiden tuhannet ja taas tuhannet artefaktit hiljaisissa vitriineissään suorastaan odottavat uudelleen tulkintaa ja pohtivaa katsetta. Olen vuosien varrella vieraillut yli 130 museoissa tehden muistikirjoihini merkintöjä, joiden pohjalta työstän omia installaatioitani.

Kymmenen viime vuoden aikana tekemilläni museoinstallaatioilla olen kohdistanut huomiota museoiden toimintamalleihin. Itselleni kiinnostavia asioita ovat olleet esimerkiksi vallan käyttö museoissa, kategorisoiminen ja luokittelu, toisin sanoen se, miten merkityksiä tuotetaan museoesineille tilallisissa kokonaisuuksissa, näyttelysuunnittelussa. Museoinstallaatioissani kolme keskeistä rakennusainesta ovat olleet tunnelma, tila ja tarina. Minulle museonäyttelyt ovat ensisijaisesti kolmiulotteisia kokonaisuuksia, jotka nimenomaan koetaan liikkumalla tilassa. Siksi liikkumisen ja tilallisuuden huomioon ottaminen ovat keskeisiä myös omassa taiteellisessa työskentelyssäni.

Tällä hetkellä töitäni on esillä Vantaan taidemuseossa osana KOODI A4 näyttelyä.
Lisätietoa näyttelystä: www.koodia4.fi

divider

Teokset:

Museoitu synnytyssairaala

> Museoitu synnytyssairaala

Koodi A4- näyttely

> Koodi A4- näyttely

Contemporary Crafts- installaatiot

> Installaatiot "Contemporary Crafts"- biennaalissa Göteborgissa

divider

> Outi Turpeisen CV
> Outi Turpeisen www-sivut

teostiedot

teostiedot

teostiedot