KUUKAUDEN TAITEILIJA, MARRASKUU 2007 /
ARTIST OF THE MONTH, NOVEMBER 2007:
Laura Kärki
> Tutustu teoksiin / view pictures of works
Olen valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta keväällä 2006. Työskentelyni pohjautuu käsitteelliseen ajatteluun. Teen installaatiotaidetta ja kokeilevaa veistotaidetta vapaasti ilman materiaalirajoja. Kirjoitan runoja ja työstän teosideoita usein samanaikaisesti. Työskentelyprosessini on pitkä, sillä hauduttelen ideoita kauan. Kun kuva loppuu alkaa sana, mutta yhtä hyvin voisin kääntää ne toisinkin päin.
Viimeiset vuodet olen työstänyt teoksiani kiireen viitekehyksessä. Taiteilijat O ry:n kutsunäyttelyssä Lokakuussa 2007 Kanneltalon galleriassa, esittelin installaation Kiire kosketuksien välissä, joka koostui 400 kerätystä puuhenkarista, jotka olivat 4.5 m korkeudella. Työni kautta halusin ottaa kantaa kiireeseen, sillä koen vahvasti, että kiire muuttaa ihmisen identiteettiä eikä ihminen tunnista enää omia tarpeitaan. Näyttelyni kautta pohdin sitä, kuinka ihmisen arvokkuus määrittyy usein työn kautta, vaikka ihminen on arvokas puhtaasti omana itsenään.
> Lisää näyttelystä
> Laura Kärjen www-sivut
> Laura Kärjen CV .rtf- muodossa

Teokset
![]()
> Installaatio "4 kg suolia ja rasvoja..."
![]()
![]()
> Haavenäkymät pakkautuvat pinoon...
![]()
![]()
![]()
![]()
> Väkisin piirretyt viivat eivät pidä
![]()
![]()
![]()


