KUUKAUDEN TAITEILIJA, JOULU-TAMMIKUU 2009-10 /
ARTIST OF THE MONTH, DECEMBER-JANUARY 2009-10
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen
tekstiilitaiteilija, suunnittelija, aktivisti / textile artist, designer, activist
Kuukauden taiteilija on esillä Designmuseon aulavitriinissä joulukuun 2009 ja tammikuun 2010 ajan.
> Tutustu tästä teoskuviin / view pictures of works here
Elämme kulttuurissa, jossa itse kukin näkyy ja määritellään lähes aina ulkoisena, ruumiillisena olentona. Minut koottiin purkutuomituista soluista. Pikantti ominaisuuteni on osteogenesis imperfecta eli synnynnäinen luustonhauraus. Se tuntuu samalta kuin olisi muna, marenki tai hyönteisen siipi.
Työskentelen suunnittelijana vammaisten ihmisoikeuksia ajavassa Kynnys ry:ssä ja teen kantaaottavaa vammaispoliittista taidetta. Kierrän teoskuvieni kanssa myös puhumassa sosiaali- ja terveysalan ihmisille siitä, miten vammaisille annostellaan ihmisoikeuksina pidettyjä perusvapauksia lusikalla.
Vuoden 2007 näyttelyssäni Pretty Cripple kommentoin suomalaista hoivateollisuutta, joka kaventaa ihmisten mahdollisuuksia elämyksiin. Samana vuonna koordinoin Unelmien Apuväline - taide ja muotoilukilpailua, jossa etsittiin keksintöjä, jotka eivät vain kompensoi toimintakyvyn rajoitteita vaan antavat vammaisille antisankareille supersankareiden himoittuja erityiskykyjä.
Designmuseossa esillä oleva teokseni Julkista riistaa on osa tulevaa näyttelyä, joka käsittelee kehitysvammaisten silpomista, Ashley Treatmentia. Kyseessä on 9-vuotiaan amerikkalaistytön mukaan nimetty hoito, jossa syvästi kehitysvammaisten lasten fyysinen kasvu pysäytetään esimurrosikäisen tasolle, jotta he jäävät pienikokoisiksi ja siten helpommin hoidettaviksi, kannettaviksi ja kylvetettäviksi.
Hormoneilla kitukasvatetuilta tytöiltä poistetaan usein myös kohtu, munasarjat ja rintarauhaskudos, jotta he välttyvät murrosiän vaivoilta. Poikien seksuaalisuus tuskin pelottaa edes amerikkalaisia niin paljon, että poikia kastroitaisiin kärsimyksen välttämiseksi.
Silpomisen hyväksyminen mahdollistaisi hurjimmillaan jo tapahtuneen kasvun peruuttamisen. Hankalasti käsiteltävän kokoisilta vammaisilta voitaisiin helppohoitoisuuden nimissä amputoida tulevaisuudessa vaikkapa jalat. Niistä kun on liikuntakyvyttömälle suorastaan haittaa. Lihasvoimaltaan heikkojen vanhempien lapsille voisikin käydä kuin kankaalle sadussa "Hiiri kissalle räätälinä"; takin sijaan tulikin kukkaro.
Helena Anhava kiteyttää Ashley Treatmentin herättämät tuntemukseni mietekokoelmassaan Sivusta: "Et kelpaa jos et ole kuten haluan. Se on hylkäämistä."
> Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen www-sivut
> Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen CV .rtf-muodossa
Teokset / pictures of works
> Mistä on pienet rämpylät tehty?, 2006
> Nyt kuulen hiljaisuuden, 2005
We are surrounded by culture where the individual is nearly always seen and determined as an external, physical being. I was assembled from cells that had received demolition orders. I have osteogenesis imperfecta, the brittle bone disease as a piquant characteristic. It feels like being an egg, meringue, or an insectıs wing.
Currently I work as designer for the Threshold Association that defends Human Rights of people with disabilities. In my art I take position on political disability issues. I use my artwork as material in public speeches that criticise our society's way of organising services without considering the disabled as customers.
My previous exhibition, Pretty Cripple 2007, challenged the Finnish technology-based care industry that is narrowing down peopleıs possibilities for experiences. In the same year I coordinated an art and design competition with the challenge to design innovative and luxurious devices that transform disabled anti-heroes into superheroes.
Present artwork at the Design Museum, "Public property", is a part of my next exhibition that covers the Ashley Treatment, a cruel set of medical procedures for people with severe developmental disabilities.
The Ashley Treatment was named after a nine-year-old American girl that has the mental ability of a three-month-old baby and cannot walk or talk. Her parents argue that keeping her "frozen" as a girl rather than letting her go through puberty and growing into a woman will give her a better life. They authorised doctors to remove her uterus to prevent menstruation, to limit her breast growth through the removal of breast buds so that she would not experience discomfort when lying down, and give her doses of hormones to stop her growing taller. If Ashley were a boy would he have been castrated with the excuse to prevent suffering?
If mutilation was generally acceptable, it could result in cancelling growth that has already taken place. People with disabilities that do not fit in bathtubs could, for example, be amputated to make them easier to handle. This could give an excuse for weak and elderly parents to make their lives as carers effortless. Besides, why would immobilised people need their feet anyway?
My feelings about the Ashley Treatment are best summarised by the Finnish poet Helena Anhava: "You are not good enough, if you are not the way I want. That's abandoning."
> Jenni-Juulia wallinheimo-Heimonen's cv in .rtf-format
