KUUKAUDEN TAITEILIJA, HELMI-MAALISKUU 2010 /
ARTIST OF THE MONTH, FEBRUARY-MARCH 2010

Nina Nisonen
tekstiilitaiteilija / textile artist

Kuukauden taiteilija on esillä Designmuseon aulavitriinissä helmi-maaliskuun 2010 ajan.

> Tutustu tästä teoskuviin / view pictures of works here

Vuosituhannen molemmin puolin työskentelin paljon kutojien kanssa. Tästä yhteistyöstä on syntynyt joukko tilaustöinä toteutuneita julkisten tilojen ryijyjä, esimerkiksi vuonna 2002 valmistui Helsingin yliopiston kirjaston auditorioon: "On muitakin sanoja"-ryijy, joka on Valtion taideteostoimikunnan tilaustyö. Kutojien kanssa työskentely on ollut monin tavoin antoisaa ja opettavaista ja sopi hyvin elämäntilanteeseeni, jossa äitinä oleminen oli keskeisellä sijalla.

Vuodesta 2005 lähtien olen etsinyt omaa ilmaisuani ja tapaa toteuttaa teokseni kokonaan itse. Nykyinen työskentelyni pohjautuu huovutustekniikkaan. Rakennan värjäämistäni, erivahvuisista pellava-, puuvilla-ja juuttikankaista sisuskankaan, jonka huovutan kevyesti ohuitten villakerrosten väliin. Näin syntyy maalauksellisia, herkkiä ja struktuuriltaan kiinnostavia pintoja, joita kutsun villamaalauksiksi. Ne ovat meditatiivisiä värikokemuksia, joiden lähtökohtana toimii tunnetila ja havainto ympäröivästä maailmasta, esimerkiksi virtaava vesi, kallion pinta tai valon ja varjon synnyttämä tilallinen kokemus.

Villamaalausten ohella teen samalla tekniikalla pinnaltaan tasaisempia ja pääosin yksisävyisiä, käsintehdyn paperin kaltaisia arkkeja, joihin piirrän luonnosmaisesti erilaisia muistiinmerkintöjä/havaintoja. Tällä hetkellä töissäni seikkailevat mielikuvitusapinat, joiden avulla tarkastelen maailmaa ja ihmistä. Pyrin yksityisyyden kautta synnyttämään yleisen kokemuksen. Nostan esille kysymyksiä yksilön valinnoista, suhteesta itseensä, sukupuoleen, lähimmäisiin, luontoon, kuluttamiseen tai ajankäyttöön.

Villa-arkit ovat itsenäisiä teoksia mutta muodostan niistä myös erilaisia kokonaisuuksia, joihin yhdistelen itse tekemiäni tai löytämiäni esineitä tai elementtejä. Villahelminauha muistuttaa minua ryijyistä mutta sillä on myös symbolinen merkityksensä. Äiti ja lapsi triptyykissä käytän peltivatia ja vettä symbolina uudesta mahdollisuudesta, surujen poishuuhtomisesta. Vesi tuo mieleeni tutun järven ja sen kirkkaaseen syvyyteen sukeltamisen.

Vuonna 2009 osallistuin Lontoossa Signals-näyttelyyn, jonne toteutin ensimmäisen apinasarjani. Apinat kohtasin jo vuosia aikaisemmin, kun olin toipumassa leikkauksesta. Oli kesä ja näin sairaalan ikkunasta koivun, jonka lehdet heiluivat tuulessa. Lehtimassat muodostivat puun täyteen hullunkurisesti ja absurdisti temppuilevia apinoita. Muutaman vuoden kuluttua ensimmäiset apinat ilmestyivät luonnoskirjani sivuille...

> Nina Nisosen teosportfolio
> Nina Nisosen CV .rtf-muodossa

divider

Teokset / pictures of works

> Meditaatio I, 2008

> Meditaatio II, 2008

> Meditaatio III, 2009

> Maapallot, 2010

> Lumihelmet, 2009

> Paitaressu, yksityiskohta äiti ja lapsi- triptyykistä 2008

> Ansassa, apinasarjasta 2008-09

> Mustat helmet, 2008

> Portti, 2008-09

divider

I have started in the 80s with handprinted textiles and moved on doing rug design and working for The Friends of Finnish Handicrafts with skillful weavers. I have been lucky to get some interesting public commissions where I have had free hands to follow my ideas: "In other words" is a rug commissioned by the State Art Commission for The National Library of Finland in 2002.

Since 2005 I have been looking for my own way to express myself and also developing the technique: how to make the whole prosess by myself. I do abstract paintings combining wool with other materials such as gauzy linen, jute or cotton fabrics by felting them lightly together. I call these works as wool paintings. The colors and the emotions which they evoke are most important. When I start I donıt have any precise sketch. The idea for the abstract surface and itıs structure may be influenced by running water, reflections of light and shadows, surfaces of stones or trees. Sometimes the paintings are quite three dimensional sometimes they are more like surfaces.

On the other hand I am like a storyteller. There are periods when I concentrate in drawing and painting, looking and searching for the new ideas. I try to keep my mind and eyes open. It is like being on a journey. I make wool sheets which resemble handmade paper sheets using the same felting technique as I use when doing wool paintings but these sheets are mainly one toned. I work on by sewing my sketches on these sheets trying to do it in the same way as I do notes into my notebook. I am looking for a certain kind of lines and delicacy to do this sewing process. At the moment I am working with monkey-like figures. I find the monkey to be my alter ego which I use as my interpreter.

The wool sheets are individual works but I like to play with them forming new combinations. I am also using ready made or self made things or elements in these combinations. A necklace of woolen pearls reminds me of working with rugs. The pearls have also a symbolic meaning. In Mother and child triptych I use a bowl and water as a symbol of having a new start a possibility to wash the sorrows away. The water reminds me of the lake of my summer place and how I used to dive into the bright and refreshing deepness.

In January 2009 I took part in Signals exhibition at the Flow gallery in London where I made my first Monkey series in six parts. Monkeys I met some years earlier after I was recovering from a surgery in a hospital. I looked out the window and saw a vision of monkeys in a huge nearby tree. The image was very absurd and humorous. Few years latter these monkeys appeared into my sketchbookŠ

> The portfolio of Nina Nisonen
> Nina Nisonen's CV in .rtf-format/a>

teostiedot

teostiedot

teostiedot