JÄSENEKSI HAKEMINEN:

Taiteilijat O:n jäseniksi voidaan hyväksyä taiteilijoita, jotka käyttävät kuvataiteen kenttään luettavissa teoksissaan taideteollisen taiteen perinteisiin pohjautuvaa materiaalipohjaista ilmaisua konkreettisena tai käsitteellisenä lähtökohtana. Valintaan vaikuttavina tekijöinä arvioidaan mm. taidekoulutus, taiteellinen toiminta suhteutettuna ammatti-ikään: näyttelytoiminta, apurahat ja palkinnot, kokoelmat ja julkiset teokset, muu toiminta taiteilijana sekä näytekuvat (portfolio) ja sanallinen kuvaus hakijan taiteesta.

Taiteilijat O ry on Teollisuustaiteen liitto Ornamon jäsenyhdistys. Ornamon sääntöjen mukaan jäsenyhdistysten kaikkien jäsenten tulee kuulua myös Ornamoon henkilöjäseninä. Samalla jäsenhakemuksella haetaan Ornamon ja Taiteilijat O ry:n jäsenyyttä.

Taiteilijat O ry:n hallitus hyväksyy yleensä kuukausittaisissa kokouksissaan jäsenhakemukset jäsenvalintatoimikunnan ehdotuksesta. Jäsenvalintatoimikuntaan kuuluvat vuonna 2007 Maiju Ahlgrén, Eliisa Isoniemi, Riikka Latva-Somppi ja Inni Pärnänen. Jäsenvalinta tapahtuu kolme kertaa vuodessa. Hakemukset toimitetaan tammikuun, toukokuun ja lokakuun loppuun mennessä.

Jäsenhakemukseen tulee liittää jäsenhakulomake (mikäli et ole vielä Ornamon jäsen), ansioluettelo sekä taiteilijan työskentelyä monipuolisesti tekstein ja kuvin esittelevä portfolio. Ornamon jäsenhakulomakkeen voit ladata ja tulostaa Ornamon www-sivuilta (www.ornamo.fi) kohdasta "Jäsenyys".

JÄSENKRITEEREISTÄ:

Valinnan perusteita, joiden yhteispaino vaikuttaa jäseneksi hyväksymiseen:

Taiteellinen toiminta suhteutettuna ammatti-ikään:

  • näyttelytoiminta:
    • yksityisnäyttelyt, näyttelypaikan merkittävyys arvioitava
    • ryhmänäyttelyt, näyttelypaikan merkittävyys arvioitava
    • valtakunnallisesti merkittävät jurytetyt näyttelyt
    • merkittävät ulkomaiset jurytetyt näyttelyt
    • kutsunäyttelyt, merkittävyys arvioitava
  • apurahat ja palkinnot:
    • valtion taiteilija-apurahat
    • valtion taidetoimikunnat & valtakunnalliset säätiöt
    • maakunnalliset apurahat
    • palkinnot ja sijoittuminen taidekilpailussa, merkittävyys arvioitava
  • julkiset tilausteokset
  • kokoelmat ja julkiset teokset, merkittävyys arvioitava
  • muu toiminta taiteilijana
  • näytekuvat, painotetaan teosten taiteellista tasoa - painoarvoltaan merkittävin valintakriteeri
  • sanallinen kuvaus hakijan taiteesta
  • > Lataa jäsenhakukaavake pdf-muodossa

    teostiedot

    teostiedot

    teostiedot